26
SYY
11.00
P15, Liiton sarjaottelut

SB Kauhajoki - SBS Lapua   4 - 3

Qmax areena

Kauden avauksesta voitto ja tappio!!

Turnauspäivä on lapsien juhlapäivä ja tänään matkasimme Seinäjoen qmax areenalle. Vastaan asettui SB Kauhajoki ja ISB.

SB Kauhajoki vs SBS Lapua

Puoli tuntia ennen pelin alkua pidimme pienen palaverin ja pitkästä aikaa pojat kuunteli hyvällä asenteelle. Alkulämpöjä on todella huono tehdä qmaxilla, joten kävimme pihalla hieman juoksemassa.

Ottelun alku oli molemmilta joukkueilta hieman varovaista pelaamista ja maalipaikkoja ei hirveästi ollut. Kauhajoelle ehkä hieman vaarallisemmat paikat, mutta Aku hoiti oman tontin hienosti. Erän loppuun saimme ylivoiman ja siitä onnistuimme hienosti Onni Paloniemen toimesta, johon hienon syötön antoi Pauli Västinsalo. Ensimmäinen erä Lapualle 1-0

Toinen erä oli meidän turnauksen paras. Etenkin prässi peli oli hienoa ja puolustimme hyvällä asenteella. Vastustaja sai kavennusmaalin aivan erän loppuun ja tilanne kahden erän jälkeen Lapualle 3-1

Viimeisellä erätauolla sanoin, että jos me haluamme voittaa tämän pelin meidän pitää tehdä vähintään yksi maali. Pojat on pelannut johtoasemassa aika vähän ja se 3-0 hyvän olon tunne jäi päälle pelin loppuun asti. Pelasimme ilman maalivahtia pelin lopun, mutta tasoitusmaalia ei saatu aikaiseksi. Kauhajoki ansaitsi voiton 4-3 tuloksella.

ISB vs SBS Lapua

ISB oli valmiimpi tähän peliin ja kaveri pääsi ensimmäisessä erässä 3-0 johtoon. Toisessa erässä saimme jäädytettyä vastustajan pelaamisen ja paransimme hieman omaa tekemistä. Toisen erän jälkeen peli vastustajalle 4-1

Kolmannessa erässä pojat pelasi säbää koko rahan edestä. Neljän minuutin aikana tulimme tasoihin, joissa maalintekijät olivat Leo, Onni ja Santeri. Muutama minuutti ennen pelin loppua vastustaja meni 5-4 johtoon, mutta Pauli oli pelistä eri mieltä ja tasoitti pelin 5-5 tilanteeksi. Otimme siihen aikalisän ja laitettiin samat pojat pelaamaan peli loppuun. Onni Viita räjäytti pankin ja iski minuutti enne pelin loppua meille 6-5 voiton. ISB pelasi ilman maalivahtia pelin lopun, mutta Lapua kesti tämän pelin.

Yhteenveto

Tämä päivä antoi paljon enemmän mitä osasimme valmennuksessa odottaa ja pelit sytyttävät pojat hienosti. Peleihin pitäisi saada enemmän kilpailutilanteen tunnetta, jotta saamme pelille enemmän joukkueena pelaamista. Ensimmäisessä pelissä pelasimme enemmän yksilöinä hyökkäyspäässä ja toiseen peliin saimme peliä yhtenäistettyä.

Tänään otimme myös tehotilastot (eli + ja – tilasto). Ensimmäisessä pelissä Kolmas kenttä pelasi hienosti ja piti oman maalin puhtaana. Tätä arvostan todella paljon tämä tuo ajatusta mille me teemme työtä… Eli joukkueelle. Mikäli on iso miinus tilasto, niin silloin roikutaan ylhäällä eikä puolusteta ja jos on iso + tilasto, niin silloin juostaan alas ja tehdään joukkueelle töitä. Silloin kun ymmärretään pelata joukkueelle, niin silloin me alamme voittamaan pelejä.

Jokainen pelaaja saa olla itsestään ylpeä, mutta muutaman noston haluan tehdä. Jaro pelasi todella hienosti molempiin suuntiin ja mennyt paljon eteenpäin viime kaudesta. -Topias P puolustus pelaaminen mahtavaa ja hieno maali. Topias. S todella nöyrää tekemistä keskushyökkääjän roolissa. Eliaksen yhden pelin tehotilasto +4 on todella kova suoritus. Lisäksi Lenni pelasi ensimmäisen sarjapelin, niin hienoa tekemistä hyökkäyspäässä.

Pelasimme kahdella kentällä paremmin kuin kolmella ja se olisi pelillisesti kaikista paras vaihtoehto. Tähän pelityyliin ei riitä jalka kuin 3-6 pelaajalla. Eli lenkille pojat!!

Maanantaina kaikki treenaamaan ja nyt meillä on 6 treeniä aikaa ennen seuraavaa turnausta.

säbäterveisin

-Mikael